Sivut

torstai 4. kesäkuuta 2015

Päivän paras kauneusteko



Itse en missään tilanteessa voisi mennä nukkumaan ilman kasvojen kunnollista iltapesua. Puhdas ja raikas tunne iholla kertoo minulle, että päivä alkaa olla jo pulkassa ja pian koittaa paras hetki - saan painaa pääni tyynyyn ja nukahtaa. Suosikkejani kasvojen puhdistukseen ovat öljymäiset sekä maito- ja voidemaiset tuotteet, sillä ihoni on usein pintakuiva ja herkkä. Myös misellivesiä kuluu paljon.




Tämän kevään Vichy uutuudet löytyvät kätevästi apteekin hyllyltä ja niitä tarvitaan ihan joka päivä - iho kiittää. VICHY Purete Thermale Beautifying Cleansing Micellar Oil kaunistava ihoöljy sopii monelle. Se puhdistaa sekä kasvot että silmämeikin - myös vedenkestävän. Nyt on siis tarjolla misellejä uudella tavalla ihoöljyn muodossa.

Oma ihoni on siis herkkä, joten saan olla tarkkana ettei puhdistusaine ole liian voimakas. Vichyn puhdistusöljy sopii kuitenkin iholleni loistavasti, se ei kiristä tai ärsytä, vaan tekee sen minkä lupaa eli puhdistaa meikin ja epäpuhtaudet tehokaasti, mutta hellävaraisesti. Öljy on koostumukseltaan ohutta ja nestemäistä, se laitetaan kuivalle iholle ja pyöritellään kasvot kevyesti läpi. Sen jälkeen lisätään muutama tippa vettä, jolloin öljy muuttuu maitomaiseksi ja käydään kasvot vielä toisen kerran läpi. Ja lopuksi huuhdellaan reilulla vedellä. Lopputulos on puhdas ja pehmeä. Minulla on tapana pyyhkiä kasvot vielä kasvovedellä - kun pumpulilappu näyttää silmääni puhtaalta, homma on onnistunut hyvin.




VICHY Purete Thermale Fresh Cleansing Gel puhdistusgeeli on myöskin kevään uutuustuote. Sitä voi käyttää puhdistusöljyn rinnalla tai ihan yksinään. Geelillä ei kuitenkaan voi poistaa silmämeikkiä. Käyttö on helppoa - geeli levitetään kostealle iholle ja vaahdotetaan, lopuksi huuhdellaan runsaalla vedellä.

Oman herkän ihoni suojavaippa on ohut, joten vaahdot ja geelit ovat minulle usein liian voimakkaita, ne toimivat ihollani parhaiten kaksoispuhdistuksessa eli vasta öljypesun jälkeen tai ne kannattaa jättää suosiolla toisille. Kevyt kesämeikkini lähtee kuitenkin loistavasti ihan pelkällä Vichyn puhdistavalla ihoöljyllä, sillä hoituu myös kasvojen aamupesu. Meillä puhdistusgeeliä käyttääkin perheen teini, jonka iho on rasvainen. Kyllä, olen onnistunut siirtämään kasvojen iltapuhdistusrutiinin myös pojalleni. 

Vichy puhdistusgeeli sopii mielestäni parhaiten seka- ja rasvaiselle iholle, muille ihotyypeille valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon eli puhdistavan ihoöljyn, joka sopii myös silmämeikin poistoon - kaikille. 

Nämä ovat hyvin pitkälti myös makuasioita.
Mitä puhdistustuotetta te käytätte?


Vichyn puhdistukset maksavat alle 20 euroa ja niitä löytyy apteekkien lisäksi nettikaupasta.



Vichyn tuotteet on saatu testiin.

6 kommenttia:

  1. Mä oon ihastellut tuota Vichyn uutta miselliöljy-innovaatiota, mut en oo vielä raaskinu ostaa. Kuulostais mun jutulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miselliöljy on todella tehokas, mutta hellävarainen. Tykkäsin kovasti. Kokeile ihmeessä :)

      Poista
  2. Tämä on tervetullut uutuus, olen kaivannut puhdistusöljyä, jonka saisi ilman tilausta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miselliöljy löytyy kätevästi joka apteekin hyllyltä. Uskon, että voisit jopa pitää tästä :)

      Poista
  3. Itsekin ehdottomasti puhdistan kasvoni ennen nukkumaan menoa. Se on yksi tärkeimpiä juttuja ihonhoidossa. Vichy kuulostaa kyllä houkuttelevalta sarjalta.

    VastaaPoista