Sivut

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Marraskuu



Lapseni on syntynyt marraskuun alussa, joten kuukausi alkaa meillä makeasti kakulla. Ensi viikolle osuu myös hyvän ystäväni syntymäpäivä ja loppuviikolla juhlitaan isää. Varsin mainio kuukausi siis tämäkin :)

Aika moni varmasti miettii jo kuumeisesti lahjaa omalle isälle tai miehelle. Meillä mies arvostaa hyvää syötävää kuten esim. kotitekoista mustikkapiirakkaa, joten hänelle leivotaan aina jotain herkkua pyhäpäivän kahvipöytään. Lahjaksi hän on perinteisesti saanut lasten askartelemia kortteja tai muuta hauskaa. Hän pitää myös käytettävistä lahjoista kuten suihkugeeleistä ja deodoranteista. Tärkeintä on kuitenkin rento yhdessäolo, jota ei voi ostaa rahalla kaupasta.




Meillä käytetään Lumene Men -sarjaa, josta löytyy mielestäni kivoja ja suhteellisen edullisia tuotteita myös lahjaksi. Pakkaukset ovat mustia, joten ne on helppo mieltää miehille suunnatuiksi. Ellen aivan väärin muista, niin ulkoasu oli vielä pari vuotta sitten aivan toisenlainen, joten uudistus on toteutettu hyvin.




Miehet arvostavat helppoa elämää, joten shampoo ja suihkugeeli myydään heille samassa pakkauksessa. On täysin selvää, että 2 in 1 -ajatus sopii miehille naisia paremmin. Meilläkin yhtä miehen tuubia vastaan kymmen naisen putelia - jep, on vartalokuorintaa, paria erilaista shampoota, hiustenhoitoainetta, suihkuvoidetta ja -geeliä, vain muutamia mainitakseni. Olen täysin tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, sillä muuten tila loppuisi kesken.

Vietetäänkö teillä isänpäivää?
Onko Lumene Men tuttu?




Osa Lumene Men tuotteista on lehdistönäytteitä ja osa itse ostettuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti