Sivut

maanantai 10. lokakuuta 2016

Yksi parhaista




 Clarins ja minä olemme pitäneet yhtä kauemmin kuin mieheni ja minä. Suhteeni C:n kanssa alkoi jo yli 20 vuotta sitten, jolloin tunsin koko sarjan läpikotaisin. Clarins on kuin luottoystävä, tavalla tai toisella aina lähellä. Voisin melkein vannoa, että kaytössäni on aina joku sarjan tuote, tällä hetkellä ainakin tehotipat, mascara ja rakkausnaamio, jonka loppumista suren jo etukäteen.




Clarins Extra-Firming Mask on loistava aikuisen ihon kasvonaamio. Se on sävyltään harvinaisen kaunis - malva. Koostumukseen sisältyy voidemaisuuden lisäksi pieni kumimaisuus, joka saa naamion asettumaan iholle erittäin hyvin. Tuoksu on hyvin mieto ja miellyttävän raikas.

Eilen minulla oli huono aamu, näky peilissä oli kirjava, harmaa patalappu. Olin nukkunut huonosti, narskutellut hampaitani ja juonut liian vähän vettä edellisenä päivänä. Apu piti saada kiireesti paikalle, ettei koko päivä mene piloille. Ensin pyörittelin kasvoilleni Estelle & Thild Micro Scrub Lily kuorinnan, joka on makuuni tarpeeksi hellävarainen, mutta tehokas. Sen jälkeen oli vuorossa Clarins kasvonaamio ja viimeisenä Jane Iredale BeautyPrep Face Moisturizer kosteusvoide, joka sopii meikin alle. Homma todella kannatti, ihoni sai heti uutta kirkkautta, kun kasvoilla maannut harmaa peikko saatiin heivattua pois. Ihotuntuma oli heti paljon sileämpi ja napakampi.

Minulle pikakasvohoito on tapa rentoutua, joten otan hetkestä kaiken ilon irti. Extra-Firming Mask -naamion mukana tulee myös paineluohje, joka kannattaa opetella. Kireät kasvolihakset on hyvä saada kunnolla pehmenemään, näin yleisilmekin kaunistuu.




Iho vanhenee joka päivä, viimeistään nelikymppisenä totuus pikkuhiljaa valkenee. Iho on menettänyt kiinteyttään ja naururyppyjä tulee lisää jopa ilman naurua. Silloin tarvitaan helpotusta. Rakastan ihania pika-avun tuovia kasvonaamiota, voinkin rehellisesti myöntää, etten voisi elää ilman. Mikä tahansa kasvonaamio ei kelpaa, sillä kaipaan tehoa ja toki myös omin silmin nähtäviä tuloksia. Clarins uutuus täytti vaatimukseni hätkähdyttävän hyvin.  

Clarins Extra-Firming Mask 75 ml maksaa 76 euroa.


Muistatteko käyttää kasvonaamioita?







Näyte 

10 kommenttia:

  1. Olen opetellut naamioiden käytön vasta viimeisen viiden vuoden aikana. Taidan olla myöhäisherännyt. En tosin muista mikä oli naamiotarjonta silloin, kun olin nelikymppinen (kauan kauan sitten...). Nykyään käytän naamioita suurin piirtein kolme kertaa viikossa vaihdellen eri laatuja ja merkkejä. Tekee kyllä useimmiten hyvää iholle ja mielelle:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. Minullakin on aina useampi vaihtoehto, mistä valita. Kivaa ja palkitsevaa puuhaa :)

      Poista
  2. Teillä on sitten tosi pitkä suhde! ;) Itse olen käyttänyt myös Clarinsin tuotteita jo alle 25-vuotiaasta, joten ainakin 15 vuotta on täälläkin taivalta takana. Tykkään siitä, että sarja on selektiivinen, mutta ei kuitenkaan sieltä kalleimmasta päästä. Varsinkin putsarit sopivat monenlaisella lompakolle. Muistaakseni oma Clarins-rakkauteni alkoi sarjan itseruskettava, joka oli siihen maailman aikaan hyvin erilaista kuin muille brändeillä. Siinä asiassa Clarins tuntuu olevan edelleen edelläkävijä, kun toi muutama vuosi sitten ensimmäiset ruskettavat kosteusvoiteeseen sekoitettavat tipat markkinoille. Tykkään brändeistä, jotka pysyvät koko ajan kehityksen mukana, mutta silti niissä on aina jotain tuttua ja turvallista, Clarins on juuri sellainen.

    Itse en ole vielä tätä naamiota ehtinyt testaamaan, mutta odotukset ovat korkealla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva seurata, kuinka sarja uudistuu. Tänä syksynä on tullut jo useampikin erittäin kiinnostava tuote. Minulle on jäänyt erityisesti mieleen Clarinsin ihoöljyt 1990-luvulta, kenelläkään muulla ei ollut silloin mitään vastaavaa. Ja hinta-laatusuhde on yleensä kauniisti kohdallaan :)

      Poista
  3. Kyllä naamiot ovat varsinkin nykyisin hyvinkin aktiivinen osa ihonhoitoani - välillä ihan arkenakin :)

    VastaaPoista
  4. Hei, sulla on ajatukset pyörineet samoilla hoodeilla, koska minullakin on juuri eilen ollut blogissa tämä naamio esillä:) Ihana naamio ja ihana värisävy ja mikä tuoksu. Iho kiittää tämän käytön jälkeen:)

    VastaaPoista
  5. Voi että Ninni, nuo sinun vertauksesi naurattivat ja en tosiaankaan voi kuvitella kasvojasi harmaana patalappuna :D En ole oikein naamioihminen, iho on korpunkuiva saharan aavikko ja siksi varmaan naamioiden käyttöä olen vierastanut, naururyppyjä on kyllä tullut kosolti...vaikkei aina ole naurattanutkaan :D Ehkä pitäiti tutustua paremmin noihin naamioihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, enpä osaa sitä paremmin kuvata kuin kirjava patalappu. Se iskee aina välillä :D
      Osta joku ihana voidenaamio, joka kosteuttaa ja kirkastaa. Niin tiedät, mistä puhun. Auttaa aavikkoon paremmin kuin pelkkä hoitovoide :)

      Mulle tuli juuri pari ihanaa naururyppyä lisää. Kiitos Saila <3

      Poista