Sivut

torstai 1. kesäkuuta 2017

Ihanaa hoitoa kuiville hiuksille




Matrix Biolage R.A.W on ollut todellinen hiuspuolen yllättäjä, joten kerron siitä mielelläni myös teille. Sain testiin neljä koostumukseltaan ja tuoksumaailmaltaan täysin erilaista tuotetta, jotka kuitenkin sopivat loistavasti kuiville ja elottomille hiuksille. Tuotteet ovat 71-100% luonnollisia, lisäksi niissä on silikoniton, sulfaatiton ja parabeeniton biohajoava koostumus. Pakkauksiin on käytetty kierrätysmuovia, joten tuotteissa näkyy halu tehdä asioita paremmin, vaikkei kyseessä olekaan puhdas luonnonkosmetiikka




Parhaan lopputuloksen saa käyttämällä saman linjan shampoota ja hoitoainetta yhdessä. Kvinoaa ja hunajaa sisältävä Matrix Biolage R.A.W Nourish shampoo tuoksui raikkaalta ja levittyi hyvin, vaahdon määrä oli myös yllättävän runsas, joten luomuvaikutelma jäi tällä kertaa syntymättä. Hiukset myös puhdistuivat hyvin. Pesun jälkeen tunne oli kuitenkin niin karhea, että hiukset suorastaan huusivat hoitoainetta, jonka tarkoitus on antaa kiiltoa ja pehmeyttä. Matrix Biolage R.A.W Nourish Conditioner -hoitoaine tuoksuu herkullisen kermaiselta sekä sisältää mm. kookosöljyä ja kaoliinisavea. Hiukseni tuntuivat pesun jälkeen pehmeiltä, ne olivat myös kivan ilmavat ja tuuheat. Tunne oli niin runsas, että tiesin käyttäväni nämä loppuun viimeistä pisaraa myöten.





Matrix Biolage R.A.W Rehydrate Clay Mask -hiusnaamio on tehty kuiville ja elottomille hiuksille, se sisältää karitevoita ja laavasavea. Naamio koostuu 97% luonnollisista ainesosista, ja tuoksuu vihreältä. Koostumus on paksu ja täyteläinen, se kannattaa levitää ainakin hiusten kuivimpaan osaan, eli pituuksiin ja latvoihin. Naamio hoitaa myös kuivaa päänahkaa, joten sen voi todellakin levittää vaikuttamaan kaikkialle. Aine ei latista, vaan lopputulos oli hoidettu ja tuuhea. Kuiva hius sai uutta puhtia ja kiiltoa vaikka vaikutusaika oli mukavan lyhyt - vain 5 minuuttia.





Pidän hoitosuihkeista ja hiusöljyistä, joten ei ole yllätys, että Matrix Biolage R.A.W Replenish Oil-Mist sai minut huokailemaan ihastuksesta. Kuiva ja käsitelty hius sai kaipaamaansa sileyttä ja pehmeyttä, ja jopa kiiltoa. Tuote sopii kaikille hiuslaaduille ja on valmistajan mukaan 100% luonnollinen. Suihke tuoksuu herkullisen hyvältä, mukana on mm. sitruunamelissan, kistuksen ja fenkolin eteerisiä öljyjä sekä oliivin, auringonkukan ja rohtopurasruohon öljyjä. 

Minulla on tapana suihkuttaa öljyä hiuksiini runsas määrä pari tuntia ennen pesua, näin hiukset saavat ihanan öljyhoidon, joka on suorastaan välttämätön kuivalle ja karhealle hiuslaadulleni. Pesun jälkeen hiukset ovat paljon kiiltävämmät, kuin ne olisivat ilman öljyhoitoa. Öljysuihketta voi toki käyttää myös vartalolle.




Ihastuin tuotteisiin niin paljon, että ostan näitä varmasti myös lisää. Öljysuihke toimi hienosti yhdessä shampoon ja hoitoaineen kanssa, joten kolmikko oli todellinen löytö. Kiiltoa ja tuuheutta ilman silikonia, en uskonut sen olevan edes mahdollista. Ihanaa :)


Oletteko löytäneet uusia hiussuosikkeja?



 Suositushinnat:
BIOLAGE R.A.W. Shampoo 325ml 24,00 €
BIOLAGE R.A.W. Hoitoaine 325ml 25,00 €
BIOLAGE R.A.W. Clay Naamio 400ml 39,00 €
BIOLAGE R.A.W. Replenish Oil-Mist Suihke 125ml 25,00 €




8 kommenttia:

  1. Mä tykkään näiden Matrixien pakkaustavasta kovasti ihan kuin mehupulloja. :)

    VastaaPoista
  2. Niin kivan näköiset pullot ja juuri pesin näillä hiukseni ja tykkään kovasti ja toimii omilla ja lasten hiuksilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Tiia :). Parasta näissä on juuri se runsas ja tuuhea jälkituntuma, ihan kuin hiusta olisi enemmän kuin tavallisesti.

      Poista
  3. Nämä ovat mun mielestä tosi mielenkiintoiset tuotteet, pitkästä aikaa sellaiset, joista innostuin! Täytyisi vaan vielä saada näitä hankittua, ehkäpä voisin aloittaa tuosta naamiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, eli pitkästä aikaa tosi mielenkiintoiset hiustuotteet :)
      Naamio oli muuten tosi hyvä, mutta tuoksu vaatii totuttelua..

      Poista
  4. Oi miten ihanilta nämä kuulostaa! En olekaan tästä brändistä ennen kuullut, mutta kuulostavat just siltä, mitä mun hiukset nyt kaipaa.

    VastaaPoista