Sivut

torstai 22. tammikuuta 2015

Born to Bio uudet ihoöljyt




Meillä on käytössä kolme Born to Bio 100% luonnonöljyä, joten on paikallaan esitellä nämä muskettisoturit myös teille. Kaikkiaan erilaisia Born to Bio -öljyjä on muistaakseni kahdeksan. Täysin luonnolliset öljyt ovat mielestäni oikeita luontoäidin taikatippoja, joiden tehoa ei voi kuin ihmetellä.

Kosteusköyhän ihon pelastus on Born to Bio Sacha Inchi, jota laitan iltaisin puhtaalle iholle - kasvot + kaula. Sopivan juokseva öljy tekee hyvää, se kaunistaa ja tehokosteuttaa talven runteleman ihon salamannopeasti. Öljy sisältää mm. omega-3 rasvahappoja, A- ja E-vitamiineja. Se uutetaan Amazonin sademetsässä kasvavan palkokasvin siemenistä. Aivan mahtava tuoksuton luonnontuote herkälle ja kuivalle iholle <3

Uskon, että Born To Bio Ricin vahvistaa ripsiäni, joten levitän sitä silmäripsieni juureen iltaisin tai vaihtoehtoisesti poistan sillä silmämeikin. Ripsien kasvattaminen/vahvistaminen on hidasta puuhaa, joten odotan tuloksia parin kuukauden kuluttua. Risiiniöljy edistää ripsien ja hiusten kasvua luonnollisesti, sitä voi käyttää myös ärtyneen ihon hoidossa. Risiiniöljy on koostumukseltaan vähän paksumpaa ja tuoksutonta, joten sitä on helppo levittää myös kynsinauhoille ja huulille.

Born To Bio Babassu on antimikrobinen öljy, jossa on korkea lauriinihappopitoisuus. Se lievittää ärsytystä ja hoitaa ihoa. Tämä öljy sopiikin erittäin hyvin rasvaiselle, tulehtuneelle ja epäpuhtaalle iholle. Sitä voi käyttää myös hierontaan. Meillä babassua käytetään lähinnä nuoren epäpuhtaalle iholle iltaisin, ja kas kummaa iho on rauhoittunut silminnähden. Tuotetta on helppo käyttää kuureina muun kosmetiikan rinnalla. Tuoksutonta öljyä saadaan babassu-palmun siemenistä ja se on koostumukseltaan kirkasta ja juoksevaa. Alle 20 asteen lämpötilassa öljy kuitenkin kovettuu valkoiseksi. Pulloa kannattaakin lämmittää hetki kuumassa (hanakuumuus riittää) vesihauteessa ennen käyttöä.

Sacha Inchi ja Babassu maksaa noin 20eur/50ml, ja Ricin alle 10eur/50ml. Hinta-laatusuhde on mitä mainioin, sillä yksi pullo riittää todella pitkään. Born to Bio jälleenmyyjät täällä.

 Kaikki BtB-tuotteet ovat ECOCERT- sertifioituja 
ja niillä on COSMEBIO-merkki.



Öljyt on saatu kokeiluun.

6 kommenttia:

  1. Mulla odottelee nämä kolme öljyä vielä testilaatikossa, mutta odotan varsinkin tuolta Sacha Inchiltä paljon! Varmasti mitä mainioin talvi-iholle :) Aiemmin olen kokeillut Born to Biolta vain suihkugeelejä, joista laku on ollut isoin hitti. Kirjoittelin siitä blogissanikin viime vuoden puolella (postaus täällä). Alunperin tosiaan lahjoitin sen miehelleni, mutta loppujen lopuksi käytinkin siitä suurimman osan itse :D Tuoksu oli niin ihana... Ei varmaan yllätä, että olen ihastunut myös Hurraw!:n lakuhuulirasvaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosikkini on Sacha Inchi, joka nujertaa pintakuivuuden hyvin nopeasti. Käytän öljyä illalla ja aamulla on sitten kiva nauttia tuloksista eli herätä pehmeällä iholla.

      Laku sopii moneen :)

      Poista
  2. Jotenkin hauska ominaisuus tuo jähmettyminen, onneksi apu on lähellä. Samahan se on kylmäpuristetun kookosöljyn kanssa. Itselläni on vain arganöljy näistä, mutta en ole ehtinyt vielä käyttää sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kotona on ilmeisesti koko ajan alle 20 astetta, sillä pullo näyttää valkoiselta. Lämmitin öljyä aluksi käsissäni pala kerraallaan, kunnes sain paremmat käyttöohjeet :)

      Poista
  3. Muistan lapsuudesta, että laitettiin risiiniöljyä ripsiin, jotta ne kasvaisi. No, eipä tuota kasvua tullut. Kiva kuulla auttaako tuo sinun yhdistelmä, jossa oli yhtenä aineena samaa risiiniöljyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, saavani lisää ripsiä risiiniöljyn avulla. Mutta jos pientäkin vahvistumista tapahtuu, niin olen tyytyväinen. Kerron parin kuukauden päästä, jos ihmeitä tapahtuu :)

      Poista